MikkoPaunio

"Vihreän" Euroopan iltarusko

Olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni samassa rintamassa ympäristöjärjestöjen kanssa tosin sillä varauksella, että ilman heidän alkuperäistä painostustaan ei tätä päätöntä ideaa liikenteen biopolttoaineista ja bioenergiasta olisi koskaan syntynyt.

Hallituksen energia- ja ilmastopolitiikka on Suomen talouselämälle ja ympäristölle vaarallinen ja kaikkien aikojen puhallus maanomistajille ja kaverikapitalisteille.

Eilen sain varmistuksen asiantuntevalta taholta, että ST1:n lupaus jätepohjaisesta bioetanolista on silkkaa viherpesua, koska jätettä ei siihen savottaan riitä alkuunkaan. ST1:n Mika Anttonen haluaa kerätä meidän pienistä rahoista toisen miljardin. Mitäköhän hän näillä rahoillaan sitten tekee?

Ja miksi? Liikenteen biopolttoaineiet eivät tuota nettoenergiaa joten niillä kyetään vain juridisesti - ei siis luonnontieteellisesti - vähentämään CO2 päästöjä. Liikenteen biopolttoaineet eivät ole korkean jalostus- vaan korkean panostusarvon tuotteita!

EUsta tulee vielä kylmää kyytiä, koska "vihreä" EU - tuo vihreän maailman toivo - on nyt polttamassa omat ja naapurin metsät, minkä vuoksi tiukat biomassan kestävyyskriteerit ovat vääjäämättömästi tulossa pelastamaan Euroopan metsät. http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226743-ettei-lapsi-mene-pesu...

Tässä Guardianin jutussa on valokuva Viipurissa sijaitsevasta valtavasta pellettitehtaasta, josta todennäköisesti vietäisiin Kemiin Kaidin tapaisiin biojalostamoihin ja mm. HELENin lämpölaitokseen pellettejä, koska tulevat EU:n biomassan kestävyyskriteerit kieltävät muun kuin metsäteollisuuden jäte-/sivuvirtojen jalostamisen liikenteen biopolttoaineiksi. https://www.theguardian.com/environment/2016/nov/24/protected-forests-in...

Itä-Euroopan, EU:n ulkopuolisen Balkanin ja Venäjän metsiä ei suojella näillä kestävyyskriteereillä ja mm. Pietarin ympäristössä kaadetaan runkopuuta, josta jalostetaan pellettejä.

Jo ensimmäisessä Vihreässä Valheessani (Weilin et Göös 1990) otin esiin vanhan argumentin, jonka mukaan kivihiili pelasti Suomen metsät noin 100 vuotta sitten. Suomen metsät hakattiin tuolloin henkihieveriin nopeasti kasvavan väestön energiatarpeen tyydyttämiseksi. Suomen Pankkiin pakeneva Olli Rehn teki todella merkittävän "ympäristöteon" kieltämällä kivihiilen käytön Suomessa 2030 eteenpäin. Edes "Vihreä" Saksa ei ole tohtinut vielä likaisempaa ruskohiiltä kieltää.

En olisi ikinä uskonut, että olemme vihreän politiikan takia tulossa koko Euroopan laajuisesti samaan tilanteeseen kuin missä olimme 100 vuotta sitten.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Kyllä Suomi on lievästi sanottuna lirissä tuon biopolttoaineen kanssa. Maailmalla kerrotaan vaikka mitä juttuja, jotta tuo polttaminen saadaan loppumaan. Kts. linkki. http://qz.com/845804

”Wood burning—or creating power from biomass, as it’s also called—is a controversial alternative to coal. It’s renewable, technically speaking, because trees can be planted to replace the spent fuel and to absorb the carbon produced from burning. But it also releases harmful pollutants like CO2 at a level that’s comparable to coal, so if trees aren’t replaced, it can be disastrous.
The strategy said that new investment should not be made in coal, either to build new plants or refurbish old ones. The document will go to parliament on Nov. 30.”

”Puun polttaminen - tai sähkön tuottaminen biomassasta, kuten sitä myös kutsutaan - on kiistelty vaihtoehto hiilelle. Puu on uusiutuvaa, teknisesti ottaen, sillä puut voidaan istuttaa sitomaan hiiltä, joka on tuotettu polttoainetta käyttämällä. Mutta puu myös vapauttaa haitallisia epäpuhtauksia kuten CO2:ta tasolla, joka on verrattavissa kivihiileen, joten jos puita ei korvata, se voi olla tuhoisaa.
Strategia sanoi, ettei uusia investointeja pitäisi suunnata hiileen, ei rakentaa uusia voimalaitoksia eikä kunnostaa vanhoja. Asiakirja menee eduskunnan käsittelyyn 30 marraskuuta.”

On tietenkin hieman eri asia käyttää teollisuuden sivuvirtoja biopolttoaineen raaka-aineena. Suomessa runkopuuta ei mene polttoon. Risujen, oksien ja kantojen osalta on ehkä järkevää kerätä ja polttaa paikallisissa hakkeella toimivissa voimaloissa, missä tuotetaan sekä lämpöä että sähköä. Nykyisin tällaiset laitokset tuottavat vain hiilidioksidia ja vesihöyryä.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Biopolttoainebuumia eivät aloittaneet vihreät liikkeet vaan maailmanlaajuinen teollisuusmaiden päättäjien pelko öljyhuipusta, ei ilmastonmuutoksesta. Tukirahoilla haluttiin tehdä kokeiluja ja edistää maaöljyä korvaavien liikennepolttoaineiden teknisiä innovaatioita. Useat ympäristöjärjestöt sen sijaan ovat vastustaneet biopolttoaineiden kehittämistä aktiivisesti koko ajan ja vaatineet ennemminkin globaaleja tulontasauksia, talouskasvun tavoittelun lopettamista ja markkinatalouden ja kansainvälisen kaupan voimakasta sääntelyä.

Yleinen kiinnostus biopolttoaineisiin on hiipunut öljyhiekkaa, liuskeöljyä ja liuskekaasuja koskevien teknisten edistysaskeleiden vuoksi, jolloin niistä tuli pääasiallinen ase öljyhuippua vastaan. Nykyisin tiedetään, että ne ovat ainakin hyvä varareservi pitkäksi ajaksi, jos helpommin hyödynnettävän maaöljyn tuotanto uhkaisi hiipua.

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio

Muistan hyvin Maailmanpankin aikanani kun AAAS (Yhdysvaltain tieteen edistämisjärjestö, joka julkaisee mm. Science lehteä) K-streetillä 2007 valtavalla bannerillä oli ympäristöjärjestöjen kanssa samassa rintamassa vaatimassa biopolttoaineille verohelpotukset. Ketkäs tästä öljyhuipusta ovat äänekkäästi rummuttaneet. Konservaatioideologit neomalthusistit ja sen sellaiset vihreät maailmanlopun ennustajat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset