*

MikkoPaunio

Timo Harakka, Sipilän lasten Intian tikkuviinatehdas ja vihreät aatokset

SDP:n puheenjohtajaehdokkan Timo Harakan kirjassa "Viemärirotta - ...mutta miksei Erkko ole vieläkään adoptoinut minua?" (Otava 1999) on perusteellinen ja ironinen dramaturgian ammattilaisen hienosti kirjoittama sisäpiiriläisen kuvaus Vihreän Liiton synnystä ja syntyyn vaikuttaneista aatteista ja alastomasta valtakamppailusta.

Moraalikato on tämän nenäpystyssä muita moralisoivan vihreän jengin keskuudessa niin päällekäyvää Harakan kertoman mukaan, että soisi monen tutustuvan tähän enää antikvariaateista saatavaan kirjaan ja erityisesti sen osioon, joka on otsikoitu "Ruutupaitoja ja risupartoja".

Olen hiljan kirjoittanut kirjassani "Vihreä Valhe - Valheen sysimustat juuret, sen salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset" (Auditorium 2015) vastaavaa analyysiä Saksan vihreiden syntyhistoriasta. Aika lailla sama tarina.

Pari herkkupalaa Harakan kirjasta:

"Pentti Linkola puhuu turkulaisessa palloiluhallissa (1985 kirj. huom.). "Vihreiden on perustettava kiinteä ja kurinalainen järjestö, jolla on selkeä ja velvoittava ohjelma ja mieluiten yhdenmukaiset tunnukseet." Yhdenmukaisilla ulkonaisilla tunnuksilla Linkola ei tarkoittanut rohdinpaitoja, joiden kainalot alkavat katsomossa kostua, tai partanauhoja, jotka pingottuvat tyrmistyneen yleisön ohimolle.

Linkola vaatii, että vihreät puhdistavat keskuudestaan "kehitysapulaiset, mystikot, feministit ja kasvissyöjät".

Silloin sali olisikin lähes tyhjä. 1970-luvulla Suomen ainoan alakulttuurin saattoi löytää Kasvisravintolan kulmapöydästä. Oraansuojelijat, aurantakojat, hipit ja erilaiset harekrishnojen alalahkot olivat koko vaihtoehtoliike. Heidi Hautala ja kumppanit eivät juurikaan välitä eduskuntavaaleista; eihän niissä käsitellä ihmiskunnan todellisia ongelmia. Yksinkertainen ratkaisu, kunhan kaikki siihen ryhtyisivät, on joko joukkovoimainen meditaatio, elävä ravinto, kärpässienten hyötykäyttö, ihopintasively tai sähkön uudelleenmäärittely.

Tasaisen hypnoottisella äänellään Linkola kehottaa vihreitä ryhtymään terroristeiksi. Teollisuusjohtajat on murhattava ennen kuin he murhaavat planeetan. Luonnonvaroista on pula. mutta "ihmisbiomassasta liikarunsaus".

Osmo Soininvaara pureksii partaansa.

Nähdä menninkäismäinen tilastotieteilijä pommi pyöräntarakalla kiihdyttämässä itsemurhaiskuun Yhtyneiden Paperitehtaiden pääkonttoriin! Miten Osmo selittäisi sen Mona Huberille, Ahströmien perijättärelle, joka on metsäteollisuuden voitto-osingoillaan rahoittanut vihreiden kaikki vaalit?!"

Oman kolumninsa voisi näistä tällaisesta suuren pääoman vihreästä "syyllisyys"rahoituksesta kirjoittaa, mutta heitettäköön sivuhuomautus tällaisen rahan maksamasta bios.fi osoitteesta löytyvästä tutkijaryhmästä ja hankkeesta. Sen on sovittu tuottavan YLE:lle taattuja ekokatastrofiuutisia suuren yleisön kauhisteltavaksi.

...."Basaarimekot salissa kahisevat (Turussa 1985 kirj. huom.) entistäkin levottomammin, kun Linkola kehuu Adolf Hitleriä. "Kansallissosialistien  ainut vika oli, että he hävisisivät sodan - keskitysleirit on hyväksyttävää väestöpolitiikkaa". Linkolan mielestä vihreiden ainut päämäärä on yksipuoluejärjestelmä.""

Tässä herkkupala vihreän liiton syntyyn ja valtakamppailuun liittyvistä ryhmittymistä:

"Näin vihreän alkuseurakunnan voi ryhmitellä Turun nelikenttään (1985 kirj. huom.).

Joka haluaa askarrella tämän himmelin kotioloissa, sijoittakoon nelikentän pystyakseliksi "kurin". Akselin yläpäään kuuluvat maailmanhallituksen perustajat ja järjestöhenkiset poliitikot, alapäähän puoluevallan vastustajat ja hampunkasvattajat. Se on organisaation, muodon ulottuvuus. Vaaka-akseli puolestaan on sisällöllinen muuttuja. Jako tehdään saksalaisittain realoihin ja fundiin - tai kotoisasti revareihin ja änkyröihin; reformisteihin ja revolutionääreihin. Akselilla vasemmalla sijoittuvat soininvaaralaiset ja punkkariälyköt, oikealla tajunnan vallankumousta vaativat ekologit ja mystikot. Vaikka tässä jaossa Simo Sulva ja Pentti Linkola syleilisivät veljinä, keinojen ristiriita on paljon erottavampi kuin päämäärien yhteisyys."

Tämä vihreiden historiaa käsittelevä kappale on kirjan ylivoimaisesti pisin osio ja se päättyy syvälliseen kuvaukseen Vihreässä Liitossa vallitsevasta moraalikadosta ja siihen liittyvästä valtakamppailusta vuoden 1997 puoluekokouksessa. Siinä Timo Harakka edelleen sisäpiiriläisenä seuraa, kuinka Perheen (Heidi Hautala, Pekka Haavisto, Osmo Soininvaara ja Pekka Sauri) kauhuksi Perheen kylmä ja kyyninen ottotytär Tuija Brax syrjäytetään maaseudun vihreiden voimin ja ex-stalinisti Satu Hassi äänestetään uudeksi puheenjohtajaksi.

Pitkälti Harakan ja minunkin kuvaamasta vihreästä aatepuurosta on sitten molemmin puolin Atlanttia syntynyt pikkuhiljaa valtaapitävä punavihreä mediapoliittinen eliitti, joka nyt Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen on syvän hämmennyksen tilassa.

Timo Harakan huomiot vihreän alkuseurakunnan ja toimittajien symbioosista tai median ylläpitämästä vihreästä virtuaaliliikkeestä osuvat oikeaan. Tein saman huomion jo ensimmäisessä Vihreä Valhe-kirjassani (1990) ja sitä ennen SDP:n Sosialistisessa Aikakauslehdessä 1989. Uuden kirjani johdannon ensimmäisessä kappaleessa totesin, että Saksan vihreitä perustettaessa Offenbachissa 1979 oli toimittajia paikalla enemmän kuin delegaatteja.

Timo Harakan Viemärirotassa on hävyttömän humoristinen kuvaus Koijärveltä, missä otetaan tämän helsinkiläisille neonvirheille symbolisen lintujärven kuivauksen estäneestä pikkiriikkisen puron patoamisesta uusinta otos YLE:n TV-uutisille parhaaseen katseluaikaan. Purossa tosin ei ollut havaittavissa edes liikettä. Harakka myös kertoo, että ilman Iltalehteä ja siellä toiminutta vihreää toimijaa eivät Vihreät olisi saaneet eduskuntaan edustajiaan vuonna 1983.

Särön Timo Harakan kirjan tekstiin vihreistä, jonka luin yhteen soittoon naurunpyrskähdyksin, tekee Harakan väliin heittämä moraalinen paatoksellisuus. Siitä valitettavasti paistaa läpi usko vihreään narratiiviin. Esim. Harakka voivottelee valkoselkätikan häviävän Suomesta, kun vihreät moraalittomasti päättivät mennä Paavo Lipposen II hallitukseen.

Ei tarvitse kuin katsoa valkoselkätikan levinneisyyttä, niin ymmärtää, että Suomessa hakattavilla metsälöillä ei ole mitään vaikutusta valkoselkätikan ekologiaan.

Vihreät uskomukset on nyt kirjattu punavihreän mediapoliittisen eliitin synnyn myötä nykyiseen porvareiden hallitusohjelmaan, jossa kansalaiset laitetaan maksamaan hyödyttömän ja ympäristölle haitallisen biotalouden ja puhtaiden ratkaisujen seikkailut. Rahat menevät kaverikapitalisteille tai jopa omille lapsille. Olen kuvannut seikkaperäisesti biotalouden ja puhtaiden ratkaisuiden ongelmat sekä energiantuotannossa että jätehuollossa kirjassani vuonna 2015.

Sipilän lasten Intian tikkuviinatehtaaseen on pumpattu sekä veronmaksajien että Fortumin rahaa kymmeniä miljoonia eikä firma tahdo pysyä sittenkään pystyssä. Paljonkohan 110 miljoonan euron "suurkauppa" tulee maksamaan suomalaiselle veronmaksajalle?? Ainakin Kemin Kaidin biojalostamo + viisi muuta vastaavaa laitosta tulevat maksamaan meille kansalaisille miljardeja. Kaupanpäälle saamme kalliit ympäristölle tuhoisat liikenteen biopolttoaineet, joista ei ole edes hyötyä ilmastonmuutoksen hilinnnässäkään, koska niiden valmistus vaatii enemmän energiaa kuin niistä saadaan. 

Timo Harakka kehui samana päivänä, kun Iltalehti paljasti Sipilän lasten omistavan Intiaan myytävästä tikkuviinatehtaasta siivun, maasta taivaaseen KSML:ssä uuden teknologian ja kiertotalouden riemuvoittona kotikaupunkiinsa rakennettavan sellutehtaan kylkiäisiksi rakennettavaa sellutehtaan sivuvirtojen (=jäteliemet) biojalostusta. Harakka jätti mainitsematta, että hanke saa muhkeat investointituet ja että sen rakentaa YLE:n MOT:stä tuttu Forssan ympäristön vesien biolaitoksillaan pilaava, Envor.

Elokuussa 2016 Timo Harakka kehui Demokraatissa Turkuun kaverikapitalistien konsulttien (Gaia Consulting ja KEPU:n SITRA) väenväkisin sinne tyrkyttämää kammottavaa mekaanisbiologista (MB) kaatopaikkalajittelua. MB konsepti oli konsulttien kielessä muuttunut hienoksi "Biotalouden Osaamiskeskukseksi". Napolin muutaman vuoden takainen hirmuinen jätekatastrofi aiheutui Greenpeacenkin kannattamasta MB-laitosstrategiasta. 

Onneksi Turun ja Lounais-Suomen päättäjät eivät enää - kiitos parin vuosikymmenen aikana syntyneiden karvaiden eko- ja biotalouden kokemusten  - suostuneet tämän "maailmalle kohdakkoin myytävän teknologialtaan vallankumouksellisen referenssilaitoksen" koekaniineiksi.

Lounais-Suomeen rakennetaan punavihreän mediapoliittisen eliitin harmiksi ympäristöystävällinen jätteen polttolaitos eikä Turun yhdyskuntajätteitä tarvitse enää viedä Viroon ja Ruotsiin. 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (50 kommenttia)

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Mitä ilmeisemmin olet sitä mieltä, että Trump voisi palauttaa moraalin politiikkaan punavihreän moraalittomuuden jälkeen.

Paradoksaalista kyllä liikemies Trump voi sen tehdä kaikista moraalittomista puheistaan huolimatta, eihän hän saa kannatusta niille puheilleen edes republikaanisten keskuudessakaan.

On syntynyt kummallinen budjettineutraaliuden käsite, josta puhutaan näiden punavihreiden hankkeiden yhteydessä. Hankkeet eivät näy valtion budjetissa kun kansa rahoittaa niitä erilaisina veroina. Ja mitään vahinkoakaan ei pääse syntymään, kun rahat kerätään veroina kansalta.

Ilmeisesti tähän kategoriaan on laskettava myöskin kaikki Suomessa etenevät biohankkeet, ja näiden eteenpäin viemiseksi tarvitaan valtiovallan toimia viennin edistämiseksi.

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio

Niin "post truth" punavihreä mediapoliittinen eliitti valehteli ihmisille viimeiset 30 vuotta silmänkään rävähtämättä. Sitten kun Trump voitti valheilla eli heidän omilla aseillaan alkoi uikutus....

http://www.powerlineblog.com/archives/2016/12/post...

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

No niin, Trump pääsi valtaan käyttämällä punavihreiden aseita. Hätä keksii keinot, ei kai sitä muutakaan voi sanoa.;)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Aika erikoinen hyökkäys vihreitä vastaan historian kautta, Linkolallakaan nyt ei roolia vihreissä ole ollut pitkään aikaan ja Soininvaarakin on ollut sivuraiteella jo pitkään kunnalisvaltuutetun pestistä huolimatta.

Puhutaanko muuten samalla vaikka Kokoomuksen historiasta ja syntyajoista?

Kokoomus 1930-luvulla

1930-luku näki nationalismin ja oikeistoradikalismin huiman nousun Euroopan valtioissa, joka myös Suomessa näkyi Lapuan liikkeenä. Moni äärioikeistolainen kokoomuksen aktiivi ja kannattaja oli mukana siinä – lisäksi Kokoomuksen ja Isänmaallisen Kansanliikkeen välillä oli vaaliliitto eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen enemmistö, Paasikiven johdolla, päätti kuitenkin ajaa Isänmaallisen Kansanliikkeettä lähellä olevat pois puolueesta, ei suinkaan nationalismin takia (joka oli enemmän tai vähemmän yhteinen arvo molemmille osapuolille), vaan siksi että kyseiset radikaalit ryhtyivät ajamaan valtiokapitalismia, siten rikkoen yksityisen omistusoikeuden perusideaa, josta kokoomuksen enemmistö ei ollut valmis tinkimään. Lähde Wikipedia.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Mikko Paunio,
olisin kiinnostunut kuulemaan lisää tästä salaliittoteoriasta: "Pitkälti Harakan ja minunkin kuvaamasta vihreästä aatepuurosta on sitten molemmin puolin Atlanttia syntynyt pikkuhiljaa valtaapitävä punavihreä mediapoliittinen eliitti, joka nyt Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen on syvän hämmennyksen tilassa."

Miten ihmeessä Suomessa alle 15 prosentin kannatusta nauttiva vihreät on onnistunut kaappaamaan valtaansa koko ajan yhä kaupallistuneemman median omia tarkoitusperiä palvelemaan? Ulkomailla kannatus ei liene pääosin juurikaan suurempaa, joten miten tämä on sitten vilä tehty oikein maailman laajuudessa?

Sinulla lienee tähän pätevä salaliittoteoria, kun näin väität?

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio

Kyllähän se lopulta tapahtui tuon ilmastonmuutosnarratiivin kautta. Siinä oli riittävää valheeseen perustuvaa thrustia....

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Eli tämä NASA:n kommentti ei pidä paikkaansa vaan kyseessä on salaliitto:
"Multiple studies published in peer-reviewed scientific journals show that 97 percent or more of actively publishing climate scientists agree: Climate-warming trends over the past century are extremely likely due to human activities."
http://climate.nasa.gov/scientific-consensus/

Eli vertaisarvioidulla tieteellä ei ole merkitystä, vaan 3 prosentin tiedemiesten näkemys on oikea ja tämänkin salaliitto on järjestänyt? Median lisäksi siis tutkijat ja tiedemiehet on aivopesty jollain kummallisella keinolla?

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #7

Nimenomaan tieteellä on merkitystä. Kts. linkki!

”Kuulemme usein, että on olemassa "tieteellinen konsensus" ilmastonmuutoksesta. Mutta niin kauan kuin tietokonemalleilla mennään, ei ole käyttökelpoista yksimielisyyttä, jolla ihmisten vaikutusta voidaan yksityiskohtaisesti arvioida. . . . Mallit karkeasti kuvaavat Pohjoisnavan kutistuvaa merijään laajuutta, joka on havaittu kahden viime vuosikymmenen aikana, mutta ne eivät pysty kuvaamaan vertailukelpoista kasvua Etelämantereen merijään osalta, joka on nyt ennätyskorkealla. . . . Jotta järkevä keskustelu muuttuvasta ilmastosta voi alkaa on myönnettävä paitsi tieteelliset tosiasiat, mutta myös epävarmuustekijät, etenkin tulevaisuuteen ulottuvat. Kun nämä rajat tunnistetaan, sen sijaan, että unohdetaan ne, johtaa selvempään ja lopulta tuottavampaan keskusteluun ilmastonmuutoksesta ja ilmastopolitiikasta. Toisin toimiminen on karhunpalvelus ilmastotiedettä kohtaan.” http://www.nationalreview.com/article/388535/crumb...

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio Vastaus kommenttiin #7

Nämä on näitä vihreitä propagandajorioita nämä 3 ja 97 %:t. Vaikka ne olisivatkin totta, niillä ei tieteellisen diskurssin kannalta ole juuri merkitystä.

Itse olen hiljan ollut voittamassa lääketieteessä 50 vuotta kestäneen väittelyn, jonka alussa 20 vuotta sitten olin ihan yksin kaikkie muita vastaan. Tästä tulee pääkirjoitus Duodecim-lehdessä nro 3 kohdakkoin.

Tässä hyvä kansantajuinen tuore suomalainen kertomus siitä, kuinka kansaa kusetettiin olan takaa ilmastokeskustelussa. http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2017/01/epatie...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #10

Ei ole tieteellisen diskurssin kannalta merkitystä, että 97% on jonkin puolella? Luotatko ennemmin siihen 3%:n osuuteen myös lääketieteessä?

Aika erikoinen lähestyminen tieteeseen ja vertaisarviointeihin.

Eli NASA on myös vihreiden taskussa? Ohan se varma.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #11

Nasa on ollut luotettava, kts. linkki! Nasan rahoituksen osalta olisi selvitettävää, avaruustutkimus ei ole saanut varmastikaan riittävästi määrärahoja, ilmastotutkimuksessa sitä on ollut haettavissa? http://cdn.knightlab.com/libs/timeline/latest/embe...

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio Vastaus kommenttiin #11

Arvon Niko Kaista...,

Jotain tiedän ja ymmärrän vertaisarvioinnista, kun olen julkaissut 40 vertaisarvioitua artikkelia englanninkielisissä (mukaanlukien maailman eturivin julkaisut kuten NEJM, Lancet, BMJ, JAMA, Circulation, Am J Epidemio, J Infectious Dis, Lancet Infectious Diseases jne jne...) lehdissä ja olen kymmeniä käsikirjoituksia vertaisarvioinut parhaita lehtiä kuten Lancetia myöten. Sinä et siitä tuon vastauksen perusteella kyllä ymmärrä yhtään mitään vertaisarvioinnista.

NASA ei ole enää vihreiden taskussa, kun Trump vie siltä ilmastonmuutosrahat ja pistää ne takaisin avaruustutkimukseen.

Eräs kommentoija FB:ssä totesi:

"Aina löytyy jpku "sirolaopiston" käynyt vihreä, joka tulee kertomaan sitä aivan samaa saarnaa, kuinka niin pieni puolue kuin vihreät, voisi yksin mistään päättää ja kuinka NASA on käynyt kuussa eikä voi valehdella, jne. Niko Kaistakorpi oli nyt vuorossa."

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #14

Mikko Paunio,
olipa hauska aloitus, harvemmin vanhemmalla iällä olen näitä kuullut, nuorempana kyllä ennenkuin kasvoin kaksimetriseksi - silloin ne jostain syystä loppuivat.

Sirolaopistoni on ollut Teknillinen korkeakoulu. Muistutan NASA:n toteavan asiasta sivuillaan: "Multiple studies published in peer-reviewed scientific journals show that 97 percent or more of actively publishing climate scientists agree.."

Peer-reviewed tarkoittaa ainakin minun englannissani vertaisarvioitua.

Asiattoman käytöksesi vuoksi lopetan keskustelun. Hyvää jatkoa valitsemallasi tiellä.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #15

Onpas sitä nyt mukava tuiskia kun ei nyt ihan kaikki väittämät menneet putkeen?

Tuosta käy ilmi se miksi kuplassa eläminen on kutakuinkin arka puheenaihe, eikä sitä voi mediassa nostaa esille, mikäli media ja toimittajat elävät siinä samassa kuplassa.

”Kyse ei siis mielestäni ole siitä, että mediatalot pyrkisivät tietoisesti edistämään jotakin agendaa. Ennemminkin kyse on siitä yksinkertaisesta psykologisesta ilmiöstä, että omasta maailmankuvasta on vaikea luopua edes silloin, kun havainnot puhuvat sitä vastaan. Erityisen raskasta maailmankuvasta luopuminen on silloin, kun oma sosiaalinen ympäristö on voimakkaasti kiinnittynyt tähän maailmankuvaan.” https://www.suomenuutiset.fi/nyt-se-on-tutkittu-jo...

”Veronmaksajien dollareiden tuhlamisen ja kohdentamisen lisäksi, nämä politiikat mahdollistavat tuttavien suosimista, suosimalla eliittiä ja heikentää taloudellisen järjestelmän oikeudenmukaisuutta.” http://www.heritage.org/research/reports/2016/04/t...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #16

Jouni Aro,
vastasit tässä minulle: "Onpas sitä nyt mukava tuiskia kun ei nyt ihan kaikki väittämät menneet putkeen?".

Mitä tarkoitat?

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #17

Nasan luotettavuudesta, kyllä Nasalla on ollut muhkea budjetti käytössä. Ilmastonmuutos turvaa rahoitusta, kun tutkimustulokset näyttävät poliittisesti suositun linjan mukaiselta. Tosiaankin olisiko nyt linja muuttumassa Trumpin myötä.

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio Vastaus kommenttiin #15

Hyvää jatkoa vaan sullekin. Ei tuo sinunkaan alentuva naljailu kovin hyvää ja tasokasta keskustelua ole.

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen Vastaus kommenttiin #11

Niko, jos kiireiltäsi ehdit , suosittelen tätä neljän minuutin pätkää.

https://www.youtube.com/watch?v=SSrjAXK5pGw

Tämä ei ole minun henkilökohtainen kannanotto ko. asiaan ; ei kompetenssi riitä, mutta suosittelen myös ´vastapuolen´ kommenttien huomioimista...

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #10

Propaganda taitaa kylläkin löytyä tuosta suosittelemastasi linkistä, joka on niin täynnä virheitä, että ei niitä kannata lähteä perkaamaan, mainitaan kuitenkin tämä yksi:

"IPCC:n katastrofiennusteet lepäävät heikon ja toistaiseksi todistamattoman oljenkorren varassa: muut tekijät kuten vesihöyry muka moninkertaistaisivat hiilidioksidin lämmittävän vaikutuksen ns. positiivisten eli vahvistavien takaisinkytkentämekanismien kautta."

Todellisuudessa hiilidioksidin ja vesihöyryn positiivisen takasinkytkennän merkitys maapallon ilmaston lämpötilalle selvitettiin tieteellisesti jo 1800-luvun lopulla. Pitkään on salaliitot kestäneet.

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen Vastaus kommenttiin #41

Kalevi ; niin kuin yllä kerroin , olen "kompetenssialueeni" ulkopuolella.

Oletko Sinä sitä mieltä , että 97 % maailman tiedemiehistä ( kai ilmasto sellaisista) on sitä mieltä, että ihminen on ilmastonmuutoksen pääarkkitehti?

Sitähän käsittääkseni tuo klippi yritti kyseenalaistaa, ei itse ilmastonmuutosta.

https://www.youtube.com/watch?v=d7cdgITRc-s

Tuota olen noin tunnin ehtinyt katsella : jos nämä skeptikot ovat öljy-yhtiöiden palkkaamia pupetteja, niin oskarin arvoista näytelmää pystyvät vetämään...

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #43

Kommenttini oli Paunion linkkiin.

Tuohon 97% asiaan en osaa ottaa kantaa eikä asia mielestäni ole edes kiinnostava. Näyttöä joka tapauksessa on ihan riittävästi, jotta ilmastonmuutoksen torjuntaan kannattaa sitoutua. Jos sitten myöhemmin ilmenee, että Mikkopauniot ja muut olivatkin oikeassa (mitä kylläkin epäilen), voidaan fossiilisen hiilen esiin kaivamista jatkaa.

Käyttäjän seppoviljakainen kuva
Seppo Viljakainen Vastaus kommenttiin #44

Olin kanssasi pitkään samaa mieltä : miksi emme - varmuuden vuoksi- vähennä CO2 päästöjä vaikka ihmisen osuus saattaakin olla olematon ilmastonmuutoksessa.

Sen jälkeen , kun annoin itselleni kertoa, että kysymys on satojen miljardien ( osana tämä tuulihuijaus) ellei biljoonien bisnes, jossa hyötyjinä ovat ilmastoalarmisteja lähellä olevat piirit ( katso , jos ehdit tuo Australian juttu ; mielenkiintoisia väitteitä NaSa:n rahoituksesta) olen tullut skeptisemmäksi : onko ilmastoalarmisteilla niin puhtaat jauhot pussissaan kuin meille uskottelevat?

Tämä hysteria sitten johtaa tämän tyyppisiin virhearviointeihin :

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/212169-helsinki-h...

Jos maltat lukea Hesan voimaloiden entisen päällikön kommentit kommenttiosiossa ; itse olen lievästi sanottuna puulla päähän lyöty : Suomessa suljetaan ilmanpuhdituslaitoksia? Eihän se voi olla totta , eihän?

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #45

Kun puhut ilmastoalarmisteista tekee mieli jättää vastaamatta mutta menköön nyt.

Tarkennan hieman kommenttiani. Arrheniuksen aikaan huomattiin, että jos hiilidioksidia lisätään ilmaan yksi yksikkö, lämpötila kasvaa kolme yksikköä. Syynä on vesihöyryn voimistava vaikutus: lämpötilan kasvu johtaa veden määrän lisääntymiseen ilmakehässä ja vesihöyry on kasvuhuonekaasu. Nykytiedon mukaan ilmaston lämpenemisestä karkeasti noin neljännes tulee co2:sta, puolet vesihöyrystä ja lopu on muita kasvihuonekaasuja, takaisinkytkentöjä jne. Eli jos huomaat, ilmastonmuutoksen pääpiirteet on tunnettu jo yli sata vuotta.

Se, että politiikka johtaa kummallisiin päätöksiin, tai että uutisointi asiasta on mitä on, on sitten toinen juttu. Seurauksena voi olla juuri tuo, että Helsingissä sammutetaan moderni yhteiskäyttövoimala ja Intiassa avataan vanhanaikainen lauhdevoimala. Mutta siihen on ihan muut syyt kuin maailmanlaajuinen tiedemiesten salaliitto.

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio Vastaus kommenttiin #44

Kalevi Härkösellä on vain pieni ongelma. Nykyiset vihreät politiikat eivät onnistu vähentämään edes hirvittävin kustannuksin päästöjä. Tässä arvio tärkeimmän Kaisu-työryhmän toimenpiteen kyvystä vähentää päästöjä päästökaupan ulkopuolella. Meillä on EU:n neuvostossa tehty päätös, että meidän pitään päästökaupan ulkopuolella (lämmitys, liikenne, jätehuolto ja maatalous) vähentää päästöjä 10 vuoden takaisesta 39 %. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/energia-...

Näitä sotatalouteen aikoinaan Natsi-Saksassa sekä Apartheid Etelä-Afrikassa "kaideja" on suunniteltu Suomen Pariisin sopimuksen toimeenpanon runko-ohjelmaksi, jolla nostetaan biopolttoaineiden sekoitussuhdetta 30 %:iin. Mitään muita tehokkaita keinoja ei oikein ole tuohon 39 %:iin pääsemiseksi päästökaupan ulkopuolella ja nuo biodieselitkin ovat sitten ihan tuhoon tuomittuja...

Tässä erään prosessiteollisuutta taitavan kemian insinöörin kommentti tästä dorkuudesta:

"Hei!

Natsit tekivät sotapolttoaineita FT-teknologialla (Fischer-Tropsch),
ja Etelä-Afrikka (SASOL) öljykorviketta Apartheidin aikana kun
ulkomaailma ei myynyt heille öljyä. Kivihiiltä meni rutkasti, mutta
sitä löytyykin ko. maista paljon. Energiahyötysuhde oli erittäin
kehno. USA:n sisäministeriö selvitti asiaa 60- luvulla, ja totesi että
n. 10-kertainen tehdas Kaidiin verrattuna olisi melko kannattava
mikäli kivihiiltä saataisiin puoli-ilmaisesti Virginiasta. Prosessista
luovutiin, koska mineraaliöljyä saatiin halvalla ja kivihiilelle
lauhdesähkö oli huomattavasti kannattavampi vaikka lauhdesähkön
hyötysuhde on sekin kehno.

Jos sama määrä suomalaista roskapuuta mitä Kaidi käyttää (2 milj.
kuutiota vuodessa) käytetään CHP-laitoksessa, saadaan tuplasti enemmän
ajokilometrejä sähköautoilla kuin FT-öljyllä, plus kaupan päälle 2/3
kokonaisenergiasta kaukolämpöna. (1/3 on siis sähköä, häviöt n. 10%).
Kuka tahansa DI-planttu joka on tentannut ÅA:n energiatekniikan
peruskurssin osaa laskea näitä lukuja. VTT:n Ilkka Savolainen on
julkaissut Tekniikka&Taloudessa tästä joitakin laskelmia, ilmesiesti
hän on laskenut täysin oikein.

Mielipuolinen idea koko Kaidi Kemissä. Ei tule toteutumaan.

Jalle

Ps Lentobensiiniä ja autobensiiniä Natsit tekivät etupäässä
Bergius-teknologialla (FT tuottaa pääasiallisesti dieseliä) jolloin
tehokkain väylä oli ruskohiilitervan katalyyttinen hydrogenointi (siis
vetykaasulla). Se vastaisi Suomessa turvekoksitehtaan perustamista,
koksitervan hydrogenointia ja raffinointia ja kaasun polttaminen
energiaksi sekä water gas shiftaamalla vetykaasuksi (jolla siis terva
sen jälkeen hydrogenoidaan). Kiinalaisetko rakentaisi tällaisen
vihreän jättitehtaan Peräseinäjoen turvekenttien viereen? Tuotteet
siis koksibrikettejä, sähköä ja synteettinen bensa. Kotimaisuus ja
vihreys molemmat vähintään 100 prosenttia Ds. :)"

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #46

Tuosta olen toki samaa mieltä. Planeettamme ei tuota riittävästi biomassaa, jotta bioenergialla voisimme ilmastonmuutoksen torjua. Erityisen huonosti sitä syntyy pohjoisilla leveysasteilla.

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio Vastaus kommenttiin #48

Joo mutta se Suomen runkostrategia Pariisin sopimuksen "noudattamisessa".

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Tietoa löytyy googlamalla vihreitä kannattavasta toimittajakuntamäärästä. Tässä muutama linkki havaintoineen.

Suomessa keskeisten tiedotusvälineiden kuten Ylen ja Helsingin Sanomien on katsottu pitkään olleen vasemmalle kallellaan, 1970-luvulla erityisen pahasti. Nykyään arvioidaan vanhempien toimittajien olevan usein vasemmalle ja nuorten vihreisiin kallellaan, toimittajayhteisöjen molempiin. Tietysti on myös oikeistolaisia toimittajia.

Sunnuntaisuomalaisen kyselyssä toimittajien suosituin puolue oli vihreät, mutta mm. Yle ja HS olivat kieltäytyneet kyselystä.[7] Vihreät oli kolme kertaa suositumpi kuin kansan parissa, Kokoomus vähemmän suosittu kuin kansan parissa. Perussuomalaisia äänesti vain 2 % ja "ei missään nimessä" lähes puolet; se oli epäsuosituin puolue.[7]

http://liberalismi.net/wiki/Toimittaja

Kaikkein suosituin puolue oli vihreät, jota oli äänestänyt viime vaaleissa joka neljäs kyselyyn vastannut toimittaja eli 26 prosenttia kaikista kyselyyn vastanneista. Toiseksi kiipesi kokoomus, jota oli äänestänyt noin joka viides toimittaja eli 18 prosenttia vastanneista.

http://yle.fi/uutiset/3-6225996

Vaalitulokset osoittivat että punavihreät – vasemmistoliitto, vihreät sekä pienet äärivasemmistoryhmittymät – saivat yhteensä yli 50 prosenttia äänistä lähes jokaisella äänestysalueella muutaman neliökilometrin alueella Pitkältäsillalta Käpylän asemalle. Näihin kuuluivat muun muassa Kallio, Alppila, Vallila, Sörnäinen, Kumpula ja Käpylä.

https://www.suomenuutiset.fi/nyt-se-on-tutkittu-jo...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Jaahas, Perussuomalaisten hanska pitää - gallupit eivät pidä paikkaansa, paitsi jos niiden tulos on sopiva.

Googlettamisen lisäksi on hyvä harrastaa lähdekritiikkiä. Liberalismi.netin tiedot perustuvat mm tuolle viimeisenä esitetylle Perussuomalaisten oman lehden perussuomalaisen "vapaan tiedetoimittajan" artikkelille. Joka taas perustuu yhden blogikirjoituksen väittämään ja kirjoittaja itse kertoo artikkelissaan:
"Arveluni perustuivat omiin kokemuksiini yliopistomaailmasta, mutta nyt asiasta on myös luotettavaa tutkimustietoa. Valtiotieteiden tohtori Jussi Westinen on tehnyt yhdessä Tampereen yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa artikkelin ”Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon” (Politiikka 1/2016). Artikkeli ei ole ilmaiseksi verkossa, mutta Westinen kirjoittaa siitä omalla blogillaan. Tutkimus perustui Tampereen yliopiston opiskelijoille viime eduskuntavaalien alla tehtyyn nettikyselyyn."

Eli summattuna kyseessä on perussuomalaisen blogista poimima ajatus näkemättä koko artikkelia tai tutkimusta. Tutkimus ei ole vieläkään missään nähtävänä eikä sen laajuutta ja merkittävyyttä pysty arvioimaan.

Uskokoon ken tahtoo, minä en näillä tiedoilla.

Ylen tutkimuksen osalta voi hyvinkin olla niin, että vihreät ovat suosituimpia ja perussuomalaiset. Mikä sitten on syy ja mikä seuraus onkin toinen juttu. Jos katsoo tuota Suomenuutisten toimituksen artikkelin faktapohjaa, niin siitä voi vaikka vetää joitain johtopäätöksiä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #13

Niin, ei ole laisinkaan ihme miten YLE ja jotkin mediat eri uutista tuutistaan pukkaa. Vihreiden ja vasemmiston aate kyllä oikein pursuaa läpi.

Suomen uutisten lähteenä on tiedotoimittaja Hamilo, joten tuskin voit faktana todeta sen olevan perussuomalaisten omaa tutkimustulosta. Tuo esille tuontisi on juuri toisten puolueiden kannattajien luomaa utopiaa.

Rikös nettikyselyt ole yhtä vakuuttavia kuin mitä ovat puoluekyselytulokset? Nekin perustuvat kyselyihin. Ei kai sillä ole merkitystä millä tavalla kysely on tehty?

Niko K. "Perussuomalaisten hanska pitää - gallupit eivät pidä paikkaansa, paitsi jos niiden tulos on sopiva." Miksi yleistät? Sinulle ei näytä sopivan ulkopuolisten tahojen tulokset. Hilpeää.

Lisäyksenä tiedetoimittaja Hamilon keskusteluvideo, jossa hän puhuu punavihreä-kuplan puhkeamisesta. http://www.permanto.fi/web/alfatv/player/vod?asset...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #19

Onhan sillä eroa millä tavalla kysely on tehty: jos kyseessä on satunnainen otanta se perustuu tilastotieteeseen, sen sijaan niillä nettikyselyillä, joihin voi vastata kuka tahansa on vain lähinnä viihdearvoa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #21

Niin, Seija kyllä kaikkiin kyselyihin voi vasta miten haluaa ihan riippumatta siitä millä tavalla kysely tehdään. Ihminen on se jolta kysytään ja miten vastaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #23

Tuolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa onko kysely satunnaiseen otantaan perustuva ilmoitettuine prosentteineen vastaajista, vai ovatko siihen vastanneet vain ne, jotka ovat jostain syystä halunneet.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #26

Ei ole kyse siitä vastaako kyselyyn vaan siitä kuinka rehellisesti vastaa. Näin siis ihan sama millä tavalla kysely tehdään.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #27

Vai niin. Kas kun sitten mm. Yle, HS, Aamulehti, Iltalehti jne. maksavat kyselyistä sen sijaan että kysäisisivät netissä.

Suomessa mielipidetutkimuksia tekevät muun muassa MC-Info, Research International, Suomen Gallup, Taloustutkimus, M3 Research Oy ja Suomen Kyselytutkimus Oy.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #19

Tämä "tiedetoimittajahan" sai lähteä Tiede-lehdestä tammikuussa 2014, kun sotki tiedettä ja omia mielipiteitään keskenään. Sen jälkeen häneltä ei artikkeleja löydy käytännössä kuin perussuomalaisten lehdestä. Ja hän ei ole sen lähde vaan on kirjoittanut sinne vapaana toimittajana.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Paunio jatkaa ennusteittensa tekemistä ja kun ennuste menee PC:lleen niin on hiljaa jonkin aikaa, kunnes sama virsi jatkuu hieman muokattuna. Mihin tällaisia pahanilman lintuja tarvitaan. Pysyisi sen parissa minkä osaa, joidenkin lietteiden ja saniteettivesien.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Ilmastonmuutos on puhdas fakta, jota muutama diletantti (ilmastoskeptikot, terveydenhuollon erikoislääkäri, tea party jne) epätoivoisesti vielä yrittää kiistää ja jolla vihreät vuorostaan edelleen yrittävät ratsastaa.

Tästä, ihmiskunnan kannalta/taholta, surullisesta kehityksestä vallitsee laaja yksimielisyys. Hienoa, että myös Kiina on mukana! Rumpi vetää ilmeisesti kaiken vessasta alas, mutta annetaanpa ukolle sentään mahdollisuus ja katsopaan ensin mitä se rupeaa touhuamaan..

P.S. Timo Harakka on (minun silmissäni) ärsyttävä pyrkyri. Supliikkimiehiä.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Että laaja yksimielisyys vallitsee? Nimittäin kun Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä tuotiin esille 4 promillen aloite, joka ei ole saanut paljoakaan palautetta meillä, mutta ehkä enemmän juuri USA:ssa otetaan asia vakavasti. http://newsroom.unfccc.int/media/408539/4-per-1000...

Ilmastotieteen kompleksisuus antaa yleiselle väärinymmärtämiselle sijaa kunhan uskomukset ja harhaopit tuodaan vakuuttavasti esille? Syitä ilmastonmuutokseen pitää kuitenkin osata tarkastella monitahoisina ympäristöongelmina ja vaatii keneltä tahansa paljon perehtymistä, jotta voisi edes erottaa säätilan ja ilmaston, helposti annetaan lyhyen aikavälin paikallisten sääilmiöiden vaikuttaa uskomuksiin ilmastonmuutoksesta tai jopa lainsäädäntöä koskien, kts. linkki!

”The upshot of these characteristics—remoteness from first-hand experience, slow changes in trends and distributions of events, diffused causality, and logical complexity—is that understanding many of the world’s major environmental problems requires considerable cognitive effort. Few people invest the time necessary to absorb all of this complexity, as the costs of becoming informed far outweigh their potential benefits at the ballot box (Downs 1957). A large literature on risk perception and public understanding of science provides empirical support for this claim. For example, Bostrom et al. (1994), Read et al. (1994), and Reynolds et al. (2010) document a series of public misunderstandings about the science and causes of climate change, including widespread confusion about the distinction between weather and climate. Herrnstadt and Muehlegger (2014) show that Internet searches for “climate change” and “global warming” increase when the weather is unusually warm, and suggest that members of the U.S. Congress are more likely to vote for proenvironment measures when their home state has recently experienced unusual weather. This suggests that voters assign too much significance to short-run fluctuations in local weather patterns when forming their beliefs about climate change (see also Zaval et al. 2014). Moreover, these changes in voters’ perceptions may affect the legislative process.” http://reep.oxfordjournals.org/content/early/2016/...

”There is, however, a solution. Scientists and farmers around the world are pointing out that we can regenerate degraded soils by switching from intensive industrial farming to more ecological methods – not just organic fertiliser, but also no-tillage, composting, and crop rotation. Here’s the brilliant part: as the soils recover, they not only regain their capacity to hold CO2, they begin to actively pull additional CO2 out of the atmosphere.” https://www.theguardian.com/global-development-pro...
”Pohjois-Suomen ilmasto on pysytellyt vakaana
Ympäristö16.09.2013KARI LINDHOLM
Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) neulasjälkitutkimus osoittaa, että Pohjois-Suomen ilmaston kesälämpötila on vaihdellut noin seitsemän astetta kaikkein kylmimmän ja lämpimimmän kesän välillä viimeisten 1200 vuoden aikana.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #30

Huomasitko, että kotimaisten ilmastoskeptikkojen nokkamies (toimittaja Martti Backman) on jo kauan ollut hiljaa? Varsin fiksu ja viisastunut mies...

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #32

Si tacuisses, philosophus mansisses

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio Vastaus kommenttiin #32

Ilmari Schepel, Martti Backman pyysi välittämään tämän viestinsä tähän ketjuun:

"Tervehdys Ilmari Schepel, ei olla nähtykään sitten Äänisen aaltojen! Vaikenemiselleni on hyvä syy, olen nimittäin jäänyt eläkkeelle YLE:stä, jolloin menetin käytössäni olleen mainion plattformin, MOT-ohjelman. Sen jälkeen olen omistautunut muuhun mukavaan, mm. lähihistoriaamme käsittelevien kirjojen kirjoittamiseen.

Kantaani ilmastomuutokseen ja environmentalismiin laajemminkin minun ei ole tarvinnut muuttaa. Päinvastoin, päivä päivältä uutta tietoa ilmastojärjestelmämme suunnattomasta monimutkaisuudesta tuottava tieteellinen tutkimus vakuuttaa minua yhä enemmän siitä, että meitä ei uhkaa ihmisen aiheuttama ilmastokatastrofi. Tapahtunut hienoinen lämpeneminen mahtuu hyvin luonnollisen ilmastonvaihtelun rajoihin. Sekin näyttää pysähtyneen, sillä 17 vuoteen ei ole voitu havaita tilastollisesti merkittävää lämpenemistä. Meidän ongelmamme on maailmanhistorian suurimmaksi joukkosuggestioksi karannut ilmastoliike.

Skeptikkojen rivit saavat koko ajan vahvennusta uusista kantansa tarkistaneista tiedemiehistä. Tästä esimerkkinä viittaan saksalaiseen tutkijaan ja Saksan ympäristönsuojeluliikkeen perustajiin kuuluvaan prof. Fritz Vahrenholtiin, joka julkaisi äskettäin tämän artikkelin: http://www.thegwpf.com/fritz-vahrenholt-germany-fa... "

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #39

"Meidän ongelmamme on maailmanhistorian suurimmaksi joukkosuggestioksi karannut ilmastoliike."

Nimenomaan ja tällä rahastetaan. Ensiksi pitäisi tunnustaa ettei näillä tuetuilla aurinko ja tuulivoimalla muuta kuin sekoitetaan sähköverkko ja lisätään varavoimaa tarvittavaa fossiilista tuotantoa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ilmastonmuutos saattaa olla hyvinkin puhdas fakta, jota ei sovi epäillä, mutta väite, että ihminen voisi sitä toiminnallaan jarruttaa tai peräti pysäyttää on joko suuruuden hulluutta tai suuri huijaus.

Minä ymmärrän, että fossiilisten polttoaineiden säästäminen ja korvaaminen muilla energialähteillä on viisasta aivan muista syistä johtuen.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #36

Ihminen voisi yrittää tehdä edes jotain (siis muuta kuin strutsimaista kieltäytymistä). Hienoa, Pertti, että hoksaat ongelman laajuuden. Pikkumuurahaisia vain ollaan....muttemme sentään umpimielisiä, emmekö?

Meitä, torakoita, on jo reilusti yli 7 miljardia. T. Yksi heistä

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #36

No näinhän tähän asiaan on suhtauduttava, luonnollista muutosta on aina jonkin verran. En tiedä miten tuota linkin kuvaa tulisi tulkita, mutta kysymyksiä se herättää, onko se trikkikuva esim. Kuva on poimittu saksalaiselta notrickszone -sivustolta. http://woodfortrees.org/plot/hadcrut4gl/from:1850/...

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio

Niin ilmastonmuutos on puhdas fakta. Ilmasto on aina muuttunut, eikä siihen ole tarvittu ihmistä....

Käyttäjän Jari-JukkaAnnala kuva
Jari-Jukka Annala

Tätä kun menisi pellon laidalle paasaamaan, olisi kasvu taattua. Sen verran tulee sontaa sekä kirjoittajalta että kommentoijilta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

M.P: Kirjan osion otsikko "Ruutupaitoja ja risupartoja".

En ole erityinen Esko Valtaoja - fani, mutta parran leikattuaan, hän antoi symbolisesti lisää tilaa ympäristölleen. Vähän samaan tapainen vaikutus, kun jos musliminainen siirty burkhasta tai muusta vastaavasta ideaalista pukeutumisesta helpommin lähestyttävään, neutraalimpaan vaatetukseen.

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio

Tämän herran http://www.thebestschools.org/special/karoly-happe... Trump tapasi eilen, mutta Davosissa talouseliittii pohtii vain näitä bio- ym. tukiaisia, joita voidaan huijata meiltä tavallisilta ihmisiltä. https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-01-15...

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Happer on asiantuntija!

Ydinaseista voidaan luopua, se todistettiin jo Syyriassa! Termobaarinen pommi saa yhtä lailla tuhoa aikaiseksi.

[Donald Trump’s advisers have told U.K. officials that the incoming president’s first foreign trip will be a meeting with Russian President Vladimir Putin, potentially in Reykjavik within weeks of taking office, the Sunday Times reported.

Trump plans to begin working on a deal to limit nuclear weapons, the newspaper said, without providing details. It cited an unidentified source for the summit plans, and added that Moscow is ready to agree to the meeting, based on comments from officials at the Russian embassy in London.

The paper, citing an unidentified adviser to Trump, told the Times that the president-elect, who will be sworn in on Jan. 20, will meet with Putin at a neutral venue “very soon.”] https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-01-15...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset