*

MikkoPaunio

Merkel kaatumassa - Uusi aika koittamassa?

Saksalaisen valta-/totuusmedian vihreät toimitsijat ovat istuttamassa innolla vihreitä hallitukseen ns. Jamaika-koalitioon.

Valtavan valtiovetoisen media-apparaatin valta on kuitenkin murenemassa.

Pari päivää sitten berliiniläisessä ja vasemmistolaisessa Tagesspiel-lehdessä oli vapaiden demokraattien (FDP) puheenjohtajan Christian Lindnerin haastattelu. http://m.tagesspiegel.de/meinung/gastbeitrag-von-fdp-chef-lindner-von-wegen-reform-das-eeg-muss-weg/10105230.html

Vapaat demokraatit olivat voittaneet vaalit Vaihtoehto Saksalle AfD:n tapaan kritisoimalla ankarasti Angela Merkelin harjoittamaa energia-, ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikkaa.

Tuoreessa haastattelussa Lindner tyrmää Angela Merkelin Energiakäänteen (Saks. Energiewende) kolossaalisena virheenä, koska väärä vihreä politiikka on tehnyt sähköstä hirvittävän kallista sekä kuluttajille että teollisuudelle ilman, että edes ilmastopolitiikan tavoitteita olisi saavutettu.

Lindner korostaa, että energia- ja ilmastopolitiikkaa on Saksassa tehty ylitsevuotavalla uskonnollisuudella ja tulokset ovat aivan kauheat. Tilanteen tekee erityisen vaaralliseksi se, että sähköhuolto oli esimerkiksi viime talvena kertaalleen aivan hilkulla romahtaa vihreän hulluuden vuoksi.

Lindner korosti hätkähdyttävässä haastattelussa, että edes DDR ei olisi pystynyt suunnitelmataloudellaan huonompaan energiapolitiikassaan.

Lindner vaatii valtavan 24 miljardin euron tukijärjestelmän purkamista ja euroopanlaajuista sähköverkkoa.

Saksan vihreät ovat edelleen idealistisessa innossa kuitenkin vaatimassa vieläkin kovempaa ankaraa taloutta raunioittavaa vihreää kuuria Saksalle samalla he toivottavat maahanmuuttajat tervetulleiksi nauttimaan sosiaalisista tulonsiirroista.

Tässä tilanteessa eräs koko maailman arvostetuin Die Welt-lehti aprikoi, että Merkelin päivät saattavat olla luetut. https://www.welt.de/politik/deutschland/article169070025/FDP-Chef-Lindner-daempft-Hoffnungen-auf-Jamaika.html

Lindnerin haastattelu on oire valtavasta muutoksesta, joka on vääjäämättä tulossa kaatuu Merkel nyt tai myöhemmin.

Pienoiskoossa tämä tarkoittaa, että pysäytämme vihreiden idealistien pyrkimykset raunioittaa kaupunkejamme jätteiden putkikeräyksillä ja muilla toimimattomilla vihreillä politiikoilla ja katastrofaalisella kaupunkisuunnittelulla.

Suuremmasssa mittakaavassa se tarkoittaa sitä, että hylkäämme nykyisen globaalin vihreän kehitysagendan, joka on erityisen tuhoisa köyhimpien maiden pienten lasten kannalta. Mikäli emme salli politiikan täydella suunnanmuutoksella köyhille maille samaa kohtuuhintaista luotettavaa energia- ja vesihuollon infrastruktuuria, köyhät muuttavat Eurooppaa valtavin joukoin.

Ensi viikolla New Yorkissa julkaistaan lontoonkielellä esseeni "Maailma tarvitsee uuden ympäristöterveysvallankumouksen - Kestävän kehityksen politiikat kompremettoivat kehitysmaiden kansanterveyden". Kirjoitin sitä 13 vuotta. Myös seitsemännen päivän adventistien Horizon-lehti julkaisee siitä lyhennelmän.

Ilman toimivaa vesi- ja sähköhuoltoa meidän kansanterveysvallankumouksemme ei olisi ollut mahdollinen. Meistä tuli tämän infran rakentamisen jälkeen päätä pidempiä, terveempiä ja kognitiivisesti kyvykkäämpiä.

Stay tuned!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Jaa, olisiko Merkelin ongelma vaalitappionsa jälkeen siinä, että jäljelle jääneet hallituskumppaniehdokkaat, FDP ja Vihreät, ovat keskenään yhteensopimattomia? Vaan eipä kait siitä helppo ole kasata hallitusta ilman Merkeliä ja hänen CDU:ta. Voi olla, etten nyt oikein käsitä, mutta miten ongelma saataisiin ratkaistua kaatamalla Merkel.

Ennemmin näkisin niin, että FDP ulosmittaa nyt kaiken mahdollisen. Vihreiden osaksi jää vikistä piikitettäessä, koska virheet ovat heidän linjallaan tehtyjä.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Luultavasti saksalaiset ovat nyt sen tosiasian edessä, että tuulivoimaa ei voida enää Saksassa lisätä, vaan lisäys pitänee tapahtua muissa Euroopan maissa ja heilläkin pitäisi olla mahdollisuus ostaa edullista uusiutuvaa sähköä, eikä vain myydä (dumpata) sitä naapurivaltioille. Kts. linkki!

Mikäli saksalaiset saavat tahtonsa lävitse ( ja yleensä saavat), he voisivat jatkaa kannattavaa tuulivoimaloiden valmistamista (osittain Kiinassa) ja myydä niitä Puolaan, Unkariin ja Suomeen kannattavasti.

Energiewenden jatkuminen samalla turvataan, tuskinpa luovuttavat suurten panostusten jälkeen ja heittäisivät sen romukoppaan, minne se kuuluisi.

"When a wind turbine begins to produce power, some running mirror controllable unit must reduce its output: this is backdown power. The amount of reduced power must remain ready to be produced again if the wind stops blowing: this is backup power. The wind turbine is so tightly coupled with its mirror controllable unit that from the point of view of the network operator they cannot be treated separately. Using this approach, it is possible to describe the way the wind power is inserted into the system, and to calculate the expected resulting output of the various units.
The model shows that the intermittent power is not “added” to the controllable power but is rather “merged” with it, partly replacing the controllable power and energy by its own. It explains why installation of wind power could not result in a reduction of installed conventional power. It describes how wind power destroys the power system by forcing controllable units to run in base. It shows the limits on installed wind power, and that these limits are mainly related to the availability of storage capacity. It asserts that the lack of storage capacity becomes critical when the total installed wind power exceeds some identified thresholds. Finally it describes how we could quantify the savings of CO₂ emissions due to wind power – and shows that there are probably no savings at all." How does intermittent wind power interact with controllable power? The Dual IC model https://docs.wind-watch.org/Deroover-intermittent-...

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Ala-saksin maapäivävaalit on viimeinen niitti, joka katkaisee Merkelin kaulan, kuten kävi aikoinaan Schröderin sos.demoneiden ja vihertävien hallitukselle Schröderin heittäessä pyyhkeen kehään kesken kauden äärimmäisen vihattuna miehenä

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Valtiopäivävaalit oli ja tulokset on kirjoissa. Ajattelitko, että Merkelin eroaminen puoluejohdosta vapauttaa hallitusneuvottelut?

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Seehoferin pesti on katkolla piakkoin.Sillä on merkitystä.-10.4% tappio niskassa ei hyvältä näytä.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Schröder teki sen,mitä Kohl ei uskaltanut,mutta mikä oli tehtävä.Merkel on vapaamatkustajana päässyt nauttimaan Schröderin kylvämistä siemenistä.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Niin kauan tuulivoimakupla pysyy ehjänä kuin nämä mainokset menevät totena kansalle ja niitä opetetaan koulussa sähköntuotannosta: http://standupforwind.se/Fakta+om+vindkraft/
Vaikka Ruotsi, joka juuri kielsi tuulivoimaloiden myynnin näiltä yhtiöltä: "Myyntikiellon saaneita yhtiöitä ovat uutisen mukaan Enercon, GE, Senvion, Siemens, Dongfang, Gamesa, Vestas, Sinovel, Nordex ja Eno."
https://www.nyteknik.se/energi/tio-av-tolv-forbjud...

Suomessa saa nämä samat toimijat vielä ilman mitään sanktioita rakentaa tuulivoimaloita asutusten lähelle.

Risto Ryti: "Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi."

Tuulivoimaroskaa luontoon mainostetaan vieläkin ilmastonsuojelu syyllä, se on täyttä valetta, mutta kun sitä jatkuvasti toistetaan vaikutusvaltaisten päättäjien suulla niin sitä voi joku jo uskoa.

Ei Saksalaisille tuulivoima ole ollut kuin suuri ja kallis haitta, kaksinkertainen sähköntuotantomuoto tuo ihan omat haasteet verkon ylläpidolle.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

"Myös seitsemännen päivän adventistien Horizon-lehti julkaisee siitä lyhennelmän."
Tuskin sinun "tieteellisyydestäsi" on kukaan muu edes kiinnostunut.

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio

Sinun ja sinun asiattoman henkilöön käyvän hyökkäyksen kannalta valitettavasti tieteelliset ansioni ovat kunnossa. Esim. http://www.duodecimlehti.fi/duo13540

Seuraavasta asiattomasta kommentista tulee bännit kommenteille.

Olet näemmä vasuri ja ilmeisesti näitä Malthusin oppeihin hurahteneita uusvasemmistolaisia.

Marx ja Engels kääntyisivät haudassaan, kun näkisivät mitä opetuslapset nykyään saarnaavat.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

"Myös seitsemännen päivän adventistien Horizon-lehti julkaisee siitä lyhennelmän."
Harvoin joku loukkaantuu kun lainaa kirjoittajan omaa kirjoitusta. Toivon, että laitat minulle "bännit". On aivan turhaa sanailla sinun kanssasi. Luin antamasi linkin. Eivät nuo kolme muuta kirjoittajaa jättäneet sinua yksin. Ymmärrän heitä oikein hyvin!
Minä en saarnaa. Jätän tuon sinun ja adventistien harrastukseksi. Voi SDP-parkaa!

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio Vastaus kommenttiin #11

Jätit mainitsematta vastineessasi, että pilkkasit ja vähättelit minua. Tyypillinen tämän päivän poliitikko. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee....

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Die Welt 24/7 online toimittajat eivät pähkäile mitään.Ainoastaan uutisoidaan siitä,mitä joku on jostain sattunut mainitsemaan.
Toimituksen mielipidekirjoittajien jutut löytyvät paperi- tai e-lehdestä.Niitä ei ihan 5e/kk pääse lukemaan.

Olavi Tupamäki

Saksan Energiewende on tietysti fiasko. Kansan sähkölaskulasku on noussut kaksinkertaiseksi Suomeen verrattuna, ja kokonaispäästöt ovat pysyneet kuitenkin ennallaan. Olen tästä ym virheellisestä enrgiapolitiikasta kirjottanut vuosien varrella paljon; katso www.energiatyhmyrit.real.fi.

Käyttäjän KariArvola kuva
Kari Arvola

Saksassa tunnetaan käsite "System Merkel". Se kuvaa Merkelin tapaa tehdä politiikkaa ja pitää nuorat käsissään.
AfD ei kelpaa hallituskumppaniksi mutta vapaat demokraatit ja vihreät kelpaavat. Näiden erilaiset ja vastakkaiset näkemykset energiapolitiikasta eivät sovi yhteen.

Mutta Merkel on valmistellut energiapolitiikan suunnan muutosta jo muutaman kuukauden ajan. "Energiewende" jatkuu, mutta varmuudella se tulee saamaan sellaisia painotuksia, jotka tekevät hallitusyhteistyön mahdolliseksi.

Ei pidä valtavan kansansuosion omaavan "Muttin" poliittista ammattitaitoa aliarvioida.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset