MikkoPaunio

YK:n ympäristöagenda aivan hukassa

YK julkisti eilen mallinnukseen perustuvan 1500 sivuisen hyytävän ennustuksen sisältävän IPBES-raportin, jonka mukaan ihminen aiheuttaa miljoonan eliön joukkokuoleman, jos emme muuta elämäntyyliä https://www.ipbes.net/news/Media-Release-Global-Assessment.

IPBES-raporttia on mainostettu tieteelliseksi, mutta se sisältää mm. kansalaisaktivismiin yllyttäviä kehotuksia. Raportti ei perustu siis kokemusperäiseen oikeaan tietoon, vaan sen tulokset on tuottanut tietokonemallit, jotka saadaan tuottamaan haluttava tulos valittavien oletusten tai valittujen tulevaisuuspolkujen pohjalta.

Eilen YLE:n pääuutisissa Jyväskylän yliopiston ympäristötieteiden professori Janne Kotiaho kertoi suomalaisten olevan maailman karmeimpia luonnontuhoajia.

HIeman ihmetyttää, että parillisina päivinä olemme maailman ympäristötietoisimpia jonkun YK-raportin mukaan ja parittomina päivinä olemme me suomalaiset taas maailmaa tuhoavia hirviöitä.

Myös maahanmuuttokeskustelussa toistuu tämä rytmi. Parillisina päivinä olemme maailman paras maa jopa maahanmuuttajille ja parittomina päivinä olemme rasisteja.

Vain harva Suomessa enää lukee näitä YK:n toinen toistaan synkempiä poliittisia ympäristöraportteja, jotka on tarkoitettu herättämään pelkoa, jolla massoja voidaan hallita. Tämä nyt julkistettu  Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services (IPBES) raportti antaa vahvan poliittisen tukensa YK:n ilmastopaneelin IPCC:n ehdottamille politiikkavalinnoille. 

Satun olemaan niitä harvoja, jotka lukee näitä raportteja oikeasti. Niitä ei enää lue kansaa pelottelevat journalistit päättäjistä nyt puhumattakaan. 

Tuskin YK:ssakaan moni tajuaa, että sekä IPBES-raportin että laajaa pelkoa erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa herättäneen IPCC:n Puolentoista asteen erikoisraportin välillä vallitsee sovittamaton ristiriita.

IPBES-raportti vuodattaa krokotiilin kyyneleet biodiversiteetin puolesta ja vaatii IPCC:n SR1.5-raportin ehdottamia aggressiivisia ilmastonmuutoksen hillintätoimia, jotka mahdollistavat sen, että lämpeneminen pysyy 1.5 asteen sisällä. 

Kävin viime syksynä läpi IPCC:n SR1.5-raportin erityisesti kansanterveysnäkökulmasta. PIdän raporttia ja sitä kuinka sitä on maailman johtajille myyty epäeettisenä. https://www.thegwpf.org/better-for-health-to-ignore-the-climate-movement/

SR1.5-raportin puolentoista asteen polku perustuu bioenergiaan hiilidioksidin takaisinotolla ja varastoinnilla (BECCS). Sitä ei ole olemassa kuin piirustuspöydällä. SR1.5-raportin keskeinen kansanterveysperustelu perustuu Duke yliopiston Drew Shindell'n ja kumppaneiden mallinnukseen pohjaavaan tulevaisuuspolkutarkasteluun. 

He itse toteavat hahmottelemasta "toivottavasta" 1.5 asteen tulevaisuudesta seuraavaa:

"Jos tämä kenties koskaan toteutuva teknologia (BECCS) otettaisiin käyttöön se aiheuttaisi massamitassa nälänhätää ja biodiversiteetin ja maailman makean veden varojen romahtamisen maapallonlaajuisesti."

SR1.5-raportti lähtee kaikissa toivottavissa tulevaisuuspoluissaan siitä, että maailman tulee tukeutua bioenergiaan. Tämä on aivan hullu lähtökohta ja se tiedetään jopa Vihrässä Langassakin, ehkä jopa kenties HS:ssä ja YLE:ssäkin. Jälkimmäisistä en ole niin varma.

Nyt EU on säätänyt RED II direktiivin ja biomassan kestävyyskriteerit lulucit, lölycit ja lalucit, joilla mm. säädellään meidän metsätaloutta ja meidän suvereenia oikeutta määritellä mm. metsätalouden raamit. Nyt on vakiintunut käsitys jopa WWF:ssä ja Greenpeacessa, että biomassaa ei voida laajassa mitassa kerätä luonnosta tai maatalousmaasta. Eurooppa on nyt sormi suussa.

Ei pelkästään YK ole aivan sekaisin tavoitteidensa kanssa, vaan sama tauti vaivaa myös Euroopan Unionia ja erityisesti sen komissiota. Komissaari Jyrki Kataisen  lempilapsi ja hänen portfolioonsa kuuluva kiertotalouspaketti lähtee siitä, että kaiken jätteen pitää kiertää, eikä sitä saa polttaa.  

EU:n komission syväanalyysissä https://ec.europa.eu/clima/sites/clima/files/docs/pages/com_2018_733_analysis_in_support_en.pdf ennen Katowicen UNFCCC COP24 kokousta kerrotaan, että ainoa sovelias biomassakategoria, jonka polttoa voidaan ja tulee edistää on yhdyskuntajäte. Raportin sivulla 183 kehotetaan, että EU:n tulee melkein kaksinkertaistaa jätteenpolton 100 miljoonaan tonniin vuodessa. 

Herrat ovat sekä YK:ssa että EU:ssa aivan hukassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen

Ihan uteliaisuuttani kysyn: Oletko sitä mieltä, että ennuste eliölajien tuhosta on väärä ja sen kokonaisvaikutuksia koskeva ennuste on väärä?

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio

Pidän sitä täysin kyseenalaisena, mutta se ei ole juttuni pääpointti

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen

Okei. Ymmärrän (joskaan en ymmärrä mihin väitteesi luonnon tuhoutumisen kyseenalaisuudesta perustat, mutta siitä ehkä toiste).

Voisitko avata juttusi pääpointtia rautalangasta vääntäen? Nythän se vaikuttaa pelkästään siltä, että kaikki on huonoa.

Ajattele vaikka siten, että olen tieteellisen julkaisun tyhmä arvioija, joka ei ymmärtänyt mitä tarkoitat. Erona tuohon on se, että nyt olen esillä omalla naamallani.

Lähdeviitteitä, tilastoja ja kaavoja saa käyttää.

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio Vastaus kommenttiin #3

IPBES ei perustu empiriaan vaan tietokonemalleihin. Kyllä mielestäni kirjoitin pääpointit kirkkaasti auki. 1,5 asteen bioenergiapolku on kauhistuttava ja vastuuton

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen Vastaus kommenttiin #4

Tulevaisuusennuste perustuu aina tietokonemalleihin (tai muihin laskennallisiin ennustemalleihin). Mallit voivat olla joko vääriä tai vähemmän vääriä. Täysin todellisuutta vastaavia ne eivät koskaan ole, nehän ovat vain malleja. Sinun pitäisi tietää tuo vallan hyvin.

Ehkä olemme lukeneet eri raportteja ja julkaisusarjatkin ovat olleet aivan toisia. Mutta ehkä tyydytät uteliaisuuttani ja kerrot missä kohtaa raporteissa tuo bioenergiapolku määritellään ainoaksi vaihtoehdoksi?

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio Vastaus kommenttiin #5

Oliko se nyt Chapter 2 tai 3 tuossa SR1.5-raportisa

Käyttäjän JarmoAhonen1 kuva
Jarmo Ahonen Vastaus kommenttiin #6

Vaihtoehtoisia polkuja käsitellään raportin luvussa 4 (Chapter 4). Niihin viitataan sekä luvussa 2 että luvussa 3.

Luvussa 4 käsitellään muun muassa ydinenergian laajaa käyttöönottoa ja varsin eksoottisia ratkaisuja kuten hiilen massiivista talteenottoa ja ilmaston aktiivista muuttamista.

Olen samaa mieltä siitä, että bioenergiaan siirtyminen ei pahemmin auttaisi. Todennäköisesti siitä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Mutta tuo IPCC:n raportti kattaa suuren joukon vaihtoehtoisia lähestymistapoja. Valitettavasti mikään niistä ei vaikuta sopivalta niin sanotusti sopivan termiin "Save the game".

Todennäköisesti vain se, että me kaikki kuluttaisimme radikaalisti vähemmän (=köyhtyisimme) yhdistettynä moneen eri ratkaisuun olisi toimiva ratkaisu. Siihen taas harva suostuu.

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio Vastaus kommenttiin #7

Lue tarkemmin. Kaikissa toivottavissa tulevaisuuden skenaarioissa bioenergia näyttelee pääosaa. Tosin viime hetkellä ovat nämä ufo-skenaariot = rapid electrification ym pistetty mukaan, koska lähes jokaisessa chapterissä valitellaan (erityisesti Chapter 5:ssa) että bioenergia on skeidaa.

Käyttäjän LeenaLauren kuva
Leena Lauren

Johan pikkulinnutkin ovat tuhoon tuomittuja muuttaessaan etelästä tänne Suomeen. Niitä pyydystetään verkoilla muuttomatkoilla, mm Malta ja jotkut muutkin etelän valtiot,syötäväksi. Siis syötäväksi? Mitä niissä raukoissa on syötävää?
Herätkää jo. Jos kerran Maltallakin ollaan vielä noin aataminaikuisia, niin puhukaa sitten lajien katoavuudesta. Tuolla asialla ei liene ilmastonmuutoksen kanssa mitään tekemistä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Mä olen niin kauhiast hämmästynyt. Kuink kummassa nuo huolenkantajat voi olla niin sokeita, että eivät näe mistä nuo ongelmat pohjimmiltaan johtuvat ja ehdottelevat temppuja, joilla ne ongelmat jätetään vain rauhassa kasvamaan. Jos ne hoksaisivat, että maapallon väestöä tulee aina miljardi lisää kahdentoista vuoden jaksoissa, heille saattaisi valjeta, että kyllä niiden ruokkiminen ja asuttaminen ja muu sellainen syö niitä luonnonvaroja ja vaatii energiaakin. Ja jos ihmiset tungetaan ahtaammalle ja ravintoa muutetaan heikommaksi ja elintasoa painetaan muutenkin alaspäin, niin ei tuo ongelma mitenkään poistu. Kahdentoista vuoden jälkeen väkeä on taas miljardi lisää, kurjuus kasvaa ja luonto köyhtyy, viljelyalaa tarvitaan lisää ja katastrofin uhkan alla on taas miljardi ihmistä enemmän. Tuon tien päässä on uskomaton katastrofi, jos kuvitellaan, että nämä ekologiset pulmat on hoidettavissa ruohoja syömällä ja kopperoissa kyyköttämällä. Lääketieteen puolella noita ympäristöihmisiä varmaan vastaavat ne puoskarit, jotka tarjoilevat syöpään parannuskeinoksi erilaisia uskomushoitoja, kätten päälle panemisia ja voikukanlehtisalaattia.

Käyttäjän harrivirtanen kuva
Harri Virtanen

Huvittavaa sinänsä, että tänään katselin jotain Yleisradion ohjelmaa, jossa joku nuori nainen puntaroi sitä, että voiko hän hankkia lasta. Eipä taida se väestön liiallinen kasvu johtua niinkään meistä suomalaisista, kun ei tuokaan tyttö tainnut tietää, että samaan aikaan länsimaisen väestön kasvun osuus on alati laskeva ja suurin paine on Afrikassa. Onko ratkaisu maailman liikakansoituksen ongelmaan muka siinä, että me lopetamme lisääntymisen ja katselemme sivuistu kuinka Afrikka paisuu? Kehitysavulla vain ruokimme tätä "kehitystä".

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio

Aivan huikeaa. Äärivirheä Saksa sitten asettumassa Itä-Euroopan puolelle ilmastopolitiikassa. Suomea ja dynamiittityhmiä sinisilmäisiä suomalaisia on kusetettu viimeiset vuodet urakalla.

http://www.thegwpf.com/cold-feet-germany-poland-sn...

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Ilmaston vastainen taistelu on hyvä bisness. Nimittäin koijareille. Eilen uutisoitiin että EU-tasolla häviää huijauksiin 50 miljardia vuodessa. Tästä valtaosa päästökauppaan. Kyllä siitä riittää rahaa lobbaukseen ja poliitikkojen voiteluunkin. Ihmetyttää vain että miksi media, ainakin Suomessa, toistaa yhtä oikeaa totuutta ilman soraääniä? Saavatko hekin osansa ilmastorahoista?

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

No, mut hei, kivihiilikin on bio. Tuuli, aurinko, ydinvoima, vuorovesi, maalämpö maasta tai vedestä eivät ole, ainakaan mainittavasti. Kaikkea tarvitaan, hiilihumpasta viis.

Käyttäjän JyrkiItkonen kuva
Jyrki Itkonen

Realistisuus tästä asiasta puuttuu, koska ihmiset eivät ymmärrä kokonaisuuksia. Siksi se on niin valtavan hyvä poliittinen ase. Tuo hiilihumppa koskee vain Suomen mitättömän vähäistä hiilepolttoa maassa, jossa luotettavan lämpöenergian saanti on elämisen ehto varsinkin suurissa kaupngeissa. Samaan aikaan muu maapallo lisää hiilen polttoaan, koska hyvät vaihtoehdot ovat vähissä. https://www.carbonbrief.org/mapped-worlds-coal-pow...

Jo nyt maapallon energiasta tuotetaan 80 % fossiilisilla polttoaineilla. Voidaankin ja pitää pohtia hieman realismia ja sitä millaisissa suuruusluokissa ihmiskunnan pitäisi muuttaa energian tuotantoaan siinä tapauksessa, että emme lisäisi vuosittaista energian käyttöämme enää yhtään, ja mitä se maksaa, kun maapallon väestön määrä kasvaa 83 miljoonan vuosivauhdilla eli 14 kertaa Suomen kansan verran tulee lisää porukkaa tuottaaman hiilidioksidia ja kuluttamaan luonnon varoja joka ikinen vuosi.

Jos leikitään, että fossiilinen energia korvataan muilla energiantuotantotavoilla, vuoteen 2050 mennessä maailmassa pitäisi rakentaa ja asentaa valmiiksi reilut:

- 11 000 kappaletta Olkiluoto 3:sta tai
- noin 8,5 miljoonaa 4MW:n tuulivoimalaa tai
- noin 159 miljardia 295 watin aurinkopaneelia. 

Lähes JOKA IKINEN PÄIVÄ ja vuoteen 2050 asti siis pitäisi valmistaa joka päivä ympäri vuoden:

- yksi iso ydinvoimala tai 
- 700 tuulivoimalaa tai 
- 5000 Kivikon suuruista aurinkovoimalaa (noin 3000 paneelia). 

Oikeastaan tuuli- ja aurinkovoimaloita pitäisi todellisuudessa rakentaa em. lukuja selvästi enemmän, sillä lähivuosina rakennettavat voimalat tulevat käyttöikänsä päähän jo 2030-luvun lopulla, jolloin niiden korvaaminen on aloitettava seuraavalla investointikierroksella.

Muistetaan lisäksi, että tällaisessa energiamurroksessa on valmistettava ja asennettava valmiiksi myös monia muita asioita: Mm. miljoonia muuntamoita ja kilometrejä erilaisia kaapeleita. Noihin sattumanvaraisesti sähköä tuottaviin ratkaisuihin turvautuessamme joutuisimme tietysti rakentamaan valtavan määrän varavoimaloita tai isoja energiavarastoja jne. 

On arvioitu, että pelkästään kotimaisiin ratkaisuihin uutta rahaa tarvittaisiin suuruusluokassa 3 - 4 miljardia per vuosi ratkaisusta riippuen - siis seuraavan kolmen vuosikymmenen ajaksi - mutta tämä ei kuvitellun ilmastonmuutoksen torjuntaan vielä riittäisi suomalaisten osuudeksi.

Kun meidän on itsemme lisäksi pelastettava myös muu maailma, olisi velvollisuutenamme toki maksaa Pariisin ilmastosopimuksen hengen mukaisesti ja YK:ssa tai jollain muulla foorumilla määriteltävä osuutemme Afrikan ja Aasian saattamisesta ilmastokestäväksi. Tuo olisi kai tehtävä jotenkin uutena ilmastokehitysapuna, jonka suuruusluokaksi globaalisti on arvioitu 1000 miljardia dollaria (=biljoona $) vuosittain. Sillä saataisiin vuoteen 2050 mennessä esimerkiksi noin 5000 uutta Olkiluoto 3:sta Afrikan, Intian ja muun Aasian energiahuollon käyttöön. 

Matti Virtasen hienossa kirjassa "Ilmastopaniikki" on hyvää ilmastoasiaa kelle hyvänsä ja se kannattaa lukea vaikka olisi kiihkein alarmisti. Siinä takakannessa on myös tilanetta kuvaava aforismi:

"Ihmiset ajattelevat laumassa ja ihmiset tulevat hulluksi laumassa, mutta tulevat järkiinsä hitaasti, yksi kerallaan."

Nyt meillä on joukkohysterian vallassa oleva hallitus, jonka aikaansannokset näemme 2-4 vuoden kuluessa. Helsingin Itäkeskuksessa ja Oulussa se jo osin oikein hyvin näkyy ja sinne voi mennä tutustumaan uuden hallituksen arvopohjaan. Energiapuolen huoltovarmuuden rapauttamisen jäljet ovat vasta edessäpäin.

Käyttäjän MikkoPaunio kuva
Mikko Paunio

Juu suuruusluokat hakusessa päättäjillä, journalisteilla ja korruptoituneilla tutkijoilla.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Mikko Paunio tuntuu olevan ehken ainoa Demari, jolla on jalat maassa ja tervettä järkeä päässä. Annoin arvioni muidenkin, kuin vain tämän blogin johdosta. Kiitos osallistumisestasi yhteiskunnallisiin keskusteluihin!

Kent Westerinen

Jaakko Aalto. Hyvä! Otit esille sen kaiken perustana olevan asian, toinen on ihmisen ahneus. Nimittäin näyttää olevan selvää että Pihtiputaan mummo, joka asuu pikku mökissään ja kitistää kerran päivässä sen silakan kokoisen kuivan kakan ulkohuussin, on syyllinen tähän kaikkeen tuhoon, koska ei ole hankkinut sitä Sipilän viiteryhmän kymppitonnien käymäläautomaattia. Mikä ei noilla kuormituksilla edes toimi. Mummo on syyllinen siihen älyttömään sikiämiseen, mihin valkoinen mies on tyhmyydessään antanut mahdollisuuden --- luonnonvalinta on estetty. Jos koko maailma eläisi niin syntisesti kuin suomalaiset maapalallaan, kaikin mittarein, maailmassa olisi noin 1,5 miljardia ihmistä ja maapallon resursseista jäisi käyttämättä 51%. Mutta suomalaisten vikahan tämä kaikki on.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset