MikkoPaunio

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 50 min sitten

Uusia ylioppilaita on entistä vähemmän: ”Vuonna 2018 viime vuosien pohjalukema”

2.6.2018 12:55

Uusien ylioppilaiden määrä on vähentynyt vuosittain, mutta lukion suosio on silti kasvussa. Opetushallituksen tilastojen mukaan vuodesta 2014 lukioon hakeneiden määrä on kasvanut, kun ammatilliseen koulutukseen hakeneiden määrä on laskenut.

Uusien ylioppilaiden määrän vähenemiseen suurin syy on ikäluokkien pienentyminen. Vaikka lukioon hakeneiden määrä on kasvanut, on vuoden 2014 jälkeen lukioikäisten määrässä ollut merkittävä pudotus, kertoo ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä.

Uusi varoitus taloyhtiölainoista: ”Koskee silloin myös jo kokonaan maksetussa omassa kerrostaloasunnossa asuvia suomalaisia”

2.6.2018 12:25

Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola varoittaa vakaavaan sävyyn taloyhtiölainojen riskeistä. Hän huomauttaa, että kansainvälisen rahoittajan korvissa asunto-osakeyhtiö kuulostaa riskialttiilta kiinteistösijoitusyhtiöltä. 

–Mutta suomalaiset pankit ovat osanneet asiansa ja saaneet rahoittajat vakuuttumaan taloyhtiöiden konservatiivisesta luonteesta ja riskien mataluudesta. Niinpä taloyhtiöt ovat saaneet – ja saavat edelleen – rahoitusta erittäin helposti ja matalalla korolla. Vuosikymmenien työn seurauksena, hän kirjoittaa kommentissaan.

Sauli Niinistö Timo Soinin aborttiprotestista TE:lle: ”Minusta siinä on perustavaa laatua oleva omituisuus”

2.6.2018 11:24

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoo Talouselämän haastattelussa pitävänsä ulkoministeri Timo Soinin (sin.) osallistumista abortinvastaiseen tilaisuuteen Kanadassa omituisena. 

Italian euroero nousi uudelleen tapetille – Asiantuntijat: ”Riski ei ole täysin nollassa”

2.6.2018 11:06

Italian mahdollinen ero yhteisvaluutta eurosta on noussut puheenaiheeksi, kun populistinen Viiden tähden liike (M5S) ja populistinen, äärioikeistolainen Lega saivat vihdoin perjantaina muodostettua hallituksen.

Sivu « 82 | 83 | 84 | 85 | 86 |

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset