MikkoPaunio

Kaikki blogit puheenaiheesta Todisteet

Miksi ammattiliittojen menestys liiketoiminnassa ottaa niin pahasti päähän?

Taloudesta kertova media kuten Taloussanomat ja Talouselämä pyrkii kaikin keinoin kyseenalaistamaan ammattiliittojen sijoitusten oikeellisuuden ja esimerkiksi Riku Aallon palkkion Kojamon hallituksen puheenjohtajuudesta. Tänään Taloussanomat julistaa otsikossaan: Näin Kojamon hallituksen jäsenten palkkiot nousevat – korotukset jopa 233 prosenttia.

Raamattu ja todisteet tarinoista.

Mitkä olisi todisteita Raamatun tarinoiden paikkaansapitävyydestä. Annan muutaman.

1.) Missä on Nooan arkki? Sanotte, uskovaiset, jumalan olevan kaikkivoipa. Miksi hän ei säilyttänyt tätä paattia tuleville sukupolville?

Sanotte myös hänen olevan kaikkitietävä (vaikka tosin kaikkivoipa ja kaikkitietävä eivät voi ola voimassa samassa hahmossa samaan aikaan). Silloin hän on tiennyt, että säilyttämällä arkin, hän tarjoaisi selkeän todisteen epäilijöille.

Nooan arkki olisi selkeä todiste.

Onko todisteista puute?

Aito oikeudenmukaisuus perustuu Luonnonoikeudenmukaisuuden henkeen.

Oikeudenmukaisuuden henki on ehjä siinä tilassa missä ihmiset eivät riko Luonnon oikeudenmukaisuuden Henkeä.

Ehjä terve kunnioitus Luojan antamalle elämälle, tarkoittaa myös sitä, että yritykset ja toimet eivät käytä toisia ihmisiä omaksi hyväksi. Sehän olisi ensiksi itse petosta, sitten Luojan petosta ja kolmanneksi toiseen ihmisten petosta.

Koko ihmisen hengellinen elämä lähtee sitä missä tilassa on ihmisen oma tahto.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä